Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Daily Archives : sunnuntai, 1 helmikuun, 2009

    Huippusuoritus syntyy kun energia kohtaa älyn

    2000-luvulla organisaatioiden toiminta on hyvin pitkälle ihmisten kantamaa. Vaikka taustalla olevat strategiat, toimintaprosessit ja tietojärjestelmät olisivat kunnossa on lopulta toiminnan ratkaiseva lenkki ihminen. Arjen erilaisissa vuorovaikutus- ja palvelutilanteissa onkin mielenkiintoista pohtia, mikä on ihmisen asenteen ja energian ja vastaavasti hänen älykkyytensä ja osaamisensa merkitys. Perinteisesti on luotettu ihmisen osaamisen ja…

    lue lisää
    Meissä kaikissa asuu loistava lihakauppias

    Myyjien muuttunut rooli ja markkinoinnin uusi ajattelu ovat muuttaneet kaupallisen toiminnan perinteisiä toimintamalleja. Erityisesti yritysten välisessä kaupankäynnissä vanhat roolit joutuvat uudelleen tarkasteluun kilpailuedun kiihkeässä etsinnässä. Menin jokin aika sitten tapaamaan vanhaa työkaveriani erään suuren monikansallisen yhtiön pääkonttoriin. Jouduin odottelemaan häntä jonkin aikaa ja odotellessani kiinnitin…

    lue lisää