Vesijuoksu on hieno harrastus. Liivi ylle ja syvään päähän – helppoa ja hauskaa. Juostessa pulssi nousee, tulee lämmin ja hikikin vaikkei uskoisi. Muuten mukavaa, mutta maisemat eivät vain kovin tuimasti vaihdu. Ei siis juurikaan  tapahdu etenemistä. Näinhän se kuuluu oikeassa vesijuoksussa tietenkin ollakin. Mutta kun työyhteisöä johdetaan vesijuoksuvalmentajan ottein, alkaa saattohoito häämöttää.

Vesijuoksujohtamisen päämäärä on luoda räpistelevää liikettä ja lätinää liikkumisen illuusion ylläpitämiseksi.  Poljetaan aina vaan kovempaa. Uupuneet vaihdetaan vetreempiin. Saattaa olla, ettei tavoitteena olekaan päästä eteenpäin, koska kaikki  tietävät altaan olevan kantikas ja ennen muuta rajallinen.

Sääliksi käy polkijoita. Kaakeleista näkyvä maailmankuva on yksioikoinen. Energia kanavoituu tavoitteettomiin hankkeisiin ja touhuamisen tunteeseen. Oma kehitys, paitsi sitkeys polkea paikallaan, pysähtyy.  Mutta minkäs teet, näin kun meitä johdetaan.

Valmentajan (johtajan) tärkein tehtävä on tuoda kaaokseen ja kuhinaan tolkkua. Johtaa tolkulla ja ymmärryksellä. Tehdä paljosta vähemmän ja turhasta tuloksellista. Auttaa ymmärtämään kommervenkkisiä kokonaisuuksia. Avata altaan portit ja kertoa miksi on suurta päästä tuntemattomiin vesiin ilman kannattelevia turvaliivejä. Tätä on ymmärrysjohtaminen.