image TOP 6 blogit vuodelta 2024

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Et kai maksa ulkopuoliselle konsultille?

    Täällä kirjoittaa ulkoinen konsultti, coach ja yritysvalmentaja. Joku voisi kuvitella, että olen tullut stressissä hulluksi, haastaessani sinua pohtimaan, onko mitään järkeä investoida suuria määriä rahaa itseni kaltaisille organisaation ulkopuolisille kehittäjille, jotka auttavat organisaatioita esimerkiksi kulttuurinmuutoksen toteuttamisessa tai helpottavat kriittisten muutosten läpiviennin onnistumista.  

    Olisi todella erikoista ajatella, että organisaation ulkopuolinen valmentaja voisi tosiasiallisesti muuttaa kulttuuria tai läpiviedä muutoksia kertomalla johdolle, esihenkilöille tai henkilöstölle, miten heidän tulee jatkossa toimia. Vaikka coach saattaa saada hetkellisesti väen liekkeihin ja kyetä avaamaan muutoksen perusteita ja hyötyjä huomattavasti asiakkaan omia edustajia paremmin- sammuvat liekit ja häviää ymmärrys muutoshyödyistä yhtä nopeasti kuin konsultin perävalot katoavat näkyvistä.  

    Suurimmissa asiakkuuksissani roolini ei ole pitkään aikaan ollut perinteinen valmentaja, joka paistattelee parrasvaloissa asiakkaan kuunnellessa tarkkaavaisesti valmentajan viisaita oppeja. Nykyään parrasvaloissa paistattelee asiakas itse – tarkemmin ottaen ne asiakkaan avainhenkilöt, joilla on aito mahdollisuus viedä valittuja muutoksia arkeen jokapäiväisessä kanssakäymisessä johdettaviensa kanssa.  Onko oma konsulttikalenterini tyhjentynyt tämän muutoksen seurauksena – EI.  

    Miksei? – Koska nykyään roolini on valmentaa asiakkaan avainhenkilöitä valmentamaan oma joukkonsa onnistumaan valitussa muutoksessa. Valitsemme yhdessä mallit ja työkalut, joiden kautta muutos voi onnistua- harjoittelemme käytännössä muutostilanteessa tarvittavia taitoja ja ihmisten sitouttamista – toteutamme yhdessä valmennusmateriaaleja, joita asiakkaan avainhenkilöt valmentavat omille kohderyhmilleen – seuraamme tiiviisti muutoksen etenemistä ja tavoitteeksi asetettujen tulosten toteutumista. Muutosten vaikuttavuus tällä mallilla, jota me kutsumme Train the Traineriksi, on noussut poikkeuksellisella tavalla. Samalla asiakkaan käyttöön jää kymmeniä tai satoja sisäisiä valmentajia, jotka puhaltavat kipinää liekkeihin niiden sammuessa ja kertovat uudelleen ja uudelleen, miksi muutos on välttämätön ja mitä hyötyjä siitä syntyy. 

    Muutokset ja kehityskohteet eivät tule tästä maailmasta loppumaan. ”Jos valmentaja tarvitaan paikalle draivaamaan jokaista muutosta erikseen, saadaan aikaiseksi jäykkä ja kallis muutosprosessi. Jos sisäiset valmentajat jelpataan läpiviemään muutos omien johdettaviensa kanssa, päästään tuloksiin ketterämmin ja säästetään tukku rahaa.”

    Valehtelisin, jos sanoisin, etten välillä ikävöi parrasvaloihin. On kuitenkin äärimmäisen palkitsevaa istua valmennustilaisuuden nurkassa ja katsoa, kuinka asiakkaan oma coach valmentaa porukkaansa yhdessä suunnittelemillamme tehtävillä ja harjoituksilla ja kuinka väki sitoutuu itselle tärkeän henkilön sanomaan aivan eri tavalla, kuin ulkoisen valmentajan viestiin.  Älä siis maksa ulkopuoliselle konsultille valmentamisesta – maksa hänelle siitä, että hän auttaa sinun avainhenkilösi sisäiset valmentajat onnistumaan! 

    Heräsikö ajatuksia? Ota yhteyttä, niin keskustellaan aiheesta tarkemmin!

    Suvi Tuominiemi
    Yritysvalmentaja
    050 361 6016
    suvi.tuominiemi@balentor.fi

    Ota yhteyttä! Keskustellaan tarpeistanne muutosten saralla.

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöidään teille sopiva kokonaisuus yhdessä.

      Avatar photo
      Suvi Tuominiemi
      Yritysvalmentaja
      050 361 6016
      Kirjoitukseen liittyvät
      • Kaikki
      • Kirjoittajan
      • Kategorian