image Miltä onnistuminen näyttää? image Omaksu strateginen muutoksen johtajuus –
3 onnistumistekijää

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Läpi lasikatosta – uudistutko myyjänä?

    Sanotaan, että muutos on yhtä helppoa kuin oma muutos. Isolle osalle ihmisiä oma muutos vaatii aktiivista tiedostamista ja paljon työtä. Vanhassa pitäytyminen olisi niin paljon helpompaa.

    Myös myyjät kohtaavat tämän saman haasteen. Tyypillisesti myyjänä kehittymisen lasikatto tulee vastaan, kun omat myynnin tulokset ja rutiinit on saatu vakiinnutettua. Oma myynnin vakiolentokorkeus on löytynyt. Siitä harvoin tulee heittoja ylös tai alaspäin yleistä suhdannevaihtelua enempään. Monesti meissä olisi kuitenkin tätä saavutettua lentokorkeutta enemmän potentiaalia vapautettavaksi.

    Kuinka autan itseäni tai myyjiäni uudistumaan ja hyödyntämään sen potentiaalin, joka jokaisessa meissä on?

    Hankala kysymys haukata kokonaisena, mutta murusteltuna seuraaviin seitsemään myyjänä uudistumisen näkökulmaan, asiaan on helpompi tarttua. Alla ajattelemisen aihetta:

    1. Tiedostaminen ja tunnustaminen. Rehellisyys itseä kohtaan on välillä hankalaa. Ympäristöstä löytyy lukuisia määriä syitä ja selityksiä siihen, miksi ei voi olla aktiivisempi, miksi CRM-kirjaukset ovat ajanhukkaa, miksi töitä tai työaikaa ei voi suunnitella tai seurata, miksi, milloin, mitäkin. Ensimmäinen vaihe uudistumisessa on päästä selitysten suon yläpuolelle. Mitkä ovat vahvuuteni? Mitkä ovat hyödyntämättömät mahdollisuuteni? Jos joku muukin siihen pystyy, niin miksi en minäkin kykenisi?
    1. Tahtotila ja motivaatio. Pelkkä tiedostaminen ei asioita vie kuitenkaan maaliin saakka. Yleensä rinnalle tarvitaan tahto ja motivaatio. Onko minulla luontaista päämäärätietoisuutta? Mikä minua motivoi? Mikä minua estää ja kuinka sen voi poistaa? Miten asioista ajattelen ja miksi?
    1. Puhe. Monesti ihmisten ajatukset kuultavat heidän puhumistavastansa. Onko jokin mahdollista vai mahdotonta, tärkeää vai tarpeetonta? Tiedosta, kuinka sinä ja muut puhuvat teille tärkeistä asioista. Se saattaa heijastella ihmisten aitoa suhtautumista asioihin.
    1. Teot. Kuinka uudistuminen näkyy käytännössä? Mikä arjessani muuttuu? Miten ajankäyttöni suuntautuu, mitä teen aktiivisemmin ja missä parannan työni laatua? Olennaista on olennaisen toiminnan tunnistaminen. Se saattaa olla myös asia, joka perinteisesti ei ole ollut omalla mukavuusalueellasi. Pidä huolta, että se siirtyy sinne. Muuten pysyvä muutos jää saavuttamatta.
    1. Tulokset. Missä uudistumiseni näkyy? Kuinka se välittyy minulle itselleni? Entä asiakkaille? Mikä vaikutus sillä on tuloksiini? Myynti on perinteisesti tuloslaji. Olenko muistanut uudistua ydintavoitteen kannalta olennaisimmissa asioissa?
    1. Ympäristö. Elänkö ympäristössä, joka tukee minun uudistumistani? Saanko tukea työyhteisöltäni, esihenkilöltäni tai lähimmäisiltäni? Millaista tukea heiltä tarvitsen oman ajattelumallin uudistamiseen, osaamisen kehittämiseen ja arjen rutiinien päivittämiseen?
    1. Kokemukset. Saanko uudistumisesta onnistumisen kokemuksia? Kuinka mahdollistan ne itselleni?

    Onnistumiset ruokkivat onnistumisia. Harva meistä on uudessa lajissa mestari syntyessään. Pienten onnistumisten kautta suuretkin voitot saavutetaan. Eivätkä ihmiset vuoriin kompastu, vaan kiviin matkalla huipulle.

    Jokainen päivä on uusi mahdollisuus omaan uudistumiseen. Millaista uudistumista minun työssäni tulevaisuudessa vaaditaan? Jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä henkilöiden uudistumiskyky ja -halu ovat keskeisiä menestystekijöitä onnistumiseen.

    Teemu Kaakinen

    Teemu Kaakinen
    Yritysvalmentaja
    050 591 2830
    teemu.kaakinen@balentor.fi


    Lue lisää

    Haluatko tietää lisää? Myynnin palveluistamme pääset lukemaan lisää:

    Lataa myyntiprosessien kehittämisvinkit itsellesi täältä:

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa asiakkuuksien, johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisestä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat muutaman kerran vuodessa suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.

    Teemu Kaakinen
    Teemu Kaakinen
    Yritysvalmentaja
    050 591 2830
    Kirjoitukseen liittyvät
    • Kaikki
    • Kirjoittajan
    • Kategorian
    • Tagien mukaan