Tapasin hiljattain innostuneen, onnistuneen ja osaavan esimiehen, jonka esittämä kysymys sai sisäisen anarkistin minussa heräämään. Hän nimittäin pohti, millaisia ovat sellaisen johtajan menestymismahdollisuudet, jotka johtavat ”pertsalla”. Siis millä? Itselleni tuli mieleen vain hiihtokausi.

Pertsajohtamisen tuntomerkkejä voidaan heti listata useita ja ne tiivistyvät kahteen osioon:

1. Hiihdä sinne, minne latu näyttää.
   Aina ja vääjäämättä. Katse tiukasti latuun, vaikka se johtaisi parkkipaikalle. Ladulta poikkeaminen hävittää pidon ja potkusta tulee voimaton. Älä katsele sivuille, äläkä missään nimessä anna latua, ennen kuin on aivan pakko. Pertsailijat pysyttelevät porkissa, kun muut vetävät hiilikuiduilla. Pertsailija puskee ja puskemasta päästyään puskee lisää. Veren maku voittaa mustikkamehun.
2. Pertsajohtaja arvostaa perinteitä.
   Pitää tyylin. Ei vahingossakaan poikkea siitä. Jos homma ei toimi, tehdään sitä enemmän. Kerran kehitetty toimii ikuisesti. Tärkeintä on välttää diskautumista väärän tyylin vuoksi. Pertsailija viihtyy kaltaistensa joukossa. Kun koko johtoryhmä koostuu heistä, kahisevat anorakit iloisesti neukkarin hämärässä ja kaikki todelliset uudistukset hautautuvat alisuorittajien arvostelun herättämään kiihkoon. Kuinka monta tuhatta kilometriä onkaan tänä talvena tullut vedettyä. Me tarvitsemme lisää meitä! Perässähiihtäjien iloinen joukko kannustaa pertsajohtajia yhä toisteisempaan ja ennalta-arvattavaan johtamiseen. Kunnes vapaan tyylin vetäjä suhauttaa ohi niin että pertsailijan tuulipuvun puntit lepattavat.

Onko pertsajohtaminen sitten oikea tapa? Tuskin.