image Flowplus
Myynnin organisoimista ja asiakkuuksien hallintaa
image Alfame
OKR käyttöönoton tuella apua strategian toimeenpanoon

Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    GroupM – itsensä johtaminen ja työhyvinvointi

    Itsensä johtamisen taidoilla hallinnan tunnetta

    GroupM on johtava mediaostaja ja digitaalinen kumppani, joka tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia markkinointiviestinnän palveluja ja ratkaisuja. Erityisesti etätyön lisääntymisen myötä työhyvinvointi on noussut yrityksessä tapetille ja ajanhallintaan, priorisoimiseen ja palautumiseen kaivattiin apuja. Operatiivinen johtaja sekä asiakasvastaavatiimin esihenkilö Jonna Kivipelto kertoi mielellään tarkemmin yhteistyömme sisällöstä ja hyödyistä.

    Mistä lähdettiin liikkeelle?

    – Etätyön lisääntyessä asiakasvastaaviemme arjessa keskusteluun nousi priorisoimisen ja oman ajanhallinnan taidot, joihin osa kaipasi tukea. Henkilöstön toiveen pohjalta lähdimme selvittämään mahdollisia yhteistyökumppaneita, joista Balentor ja Suvi Tuominiemi nousivat kärkisijalle. Suvi osasi kiteyttää asian ja ajatukset niin, että ne istuivat juuri meidän tarpeisiimme. Hän oli myös hienosti poiminut signaaleja toiveistamme ja hänen ehdotuksensa istui hyvin strategiaamme sekä tavoitteisiimme. Lisäksi pystyimme viilaamaan toteutussuunnitelmaa yhdessä hyvin tarkastikin. Halusimme esimerkiksi, että moduuleja on useampi, jotta niihin on helpompi osallistua oman aikataulun mukaan.

     Mitä olemme yhdessä kehittäneet ja mitä on tavoiteltu?

    – Tavoitteena oli antaa asiakasvastaavillemme konkreettisia työkaluja arkeen, sillä emme halua jättää kehittymistä ja onnistumista yksilöiden omalle vastuulle. Jokainen kun on hieman eri tasolla ja toimintatavat voivat poiketa keskenään paljonkin. Halusimme kuulla henkilöstön toiveita, tuoda arkeen enemmän hallinnan tunnetta sekä auttaa kiinnittämään huomiota olennaisiin asioihin.

    Jos vertaan tilannetta vuoden takaiseen, on fokus kääntynyt enemmän ihmisten hyvinvointiin ja kannattavuuteen, jotka liittyvät vahvasti priorisointiin ja prosesseihin.

    – Tämän kokonaisuuden kesto oli noin puoli vuotta. Kävimme konkreettisesti läpi arjen työkaluja, jotka auttavat priorisoinnin, ajankäytönhallinnan, stressin sietokyvyn ja palautumisen kehittämisessä. Oli mahtavaa huomata, miten osallistujat jakoivat kokemuksiaan ja toimintatapojaan ryhmässä eli Suvin tietotaidon ja esimerkkien lisäksi pystyimme hyödyntämään yrityksemme sisäistä osaamista laajemmin. Kollegojen vinkit eivät välttämättä olisi tulleet esille, jos niille ei olisi ollut tällaista aikaa tai jos keskustelua ei olisi pohjustettu hyvin.

    – Kävimme esimerkiksi läpi, miten rutiinitehtäviä ja vaativampia tehtäviä kannattaa allokoida. Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta käsittelimme unen, ravinnon ja liikunnan vaikutusta sekä vuorokaudessa olevien tuntien järkevää hyödyntämistä. Tuli myös lisää ymmärrystä siitä palautumisesta ja miten sitä tulisi tapahtua vapaa-ajan lisäksi töissä rutiinitehtävien kautta. Kaikki ei voi olla kuormittavaa ja uuden opettelua. Tämän tyyppinen keskustelu myös avaa esihenkilölle paremmat mahdollisuudet laajemman hyvinvointia koskevan keskustelun käymiseen tiiminsä kanssa eikä jokaisen kanssa tarvitse aloittaa nollasta.

    – Puhuimme myös perus toimintatavoista organisaatiossa, kuten palaverien määrästä ja pituudesta, työn tauotuksesta sekä viestien lähetyksen ajankohdista ja kanavista. Suvi osasi hienosti herätellä ajatuksia ja ohjata keskustelua sekä moderoida ryhmää, jotta jokainen sai ammennettua paljon oppeja myös sisäisestä keskustelusta.

    Valmennusta myös kehitettiin moduulien välillä meidän antamien palautteiden pohjalta eli yhteistyö oli hyvin ketterää ja joustavaa.

    Miten tästä eteenpäin?

    – Puolen vuoden kokonaisuus oli erittäin hyvä, sillä se vaati ajattelemaan näitä teemoja pidemmän aikaa ja piti yllä keskustelua niiden ympärillä. Omaan työhöni sain selkää hallinnan tunnetta sekä vinkkejä päivien ja viikkojen suunnitteluun. Tapaamisten välillä ehti myös työstää omia ajatuksiaan sekä luoda jo käytännön toimintamalleja opitun pohjalta. Eli valmennus ei jäänyt kertaluontoiseksi kokemukseksi, jonka opit unohtuvat seuraavalla viikolla. Suvi oli myös koukuttava puhuja ja kokonaisuuteen sisällytetyt etätehtävät auttoivat ajatusten suuntaamisessa sekä antoi tekemiseen lisäpotkua.

    – Aiomme viedä asioita eteenpäin organisaatiossamme ja tämän ympärille onkin jo luotu työryhmä, jossa mietitään käytännön tason toteutusta. Haluamme osallistaa organisaatiomme muutkin henkilöt osaksi muutosta, sillä kaikki eivät olleet valmennuksessa mukana.

    – Suosittelen ehdottomasti tämän tyyppistä valmennuskokonaisuutta ja uskon tällaisen sopivan monenlaiseen organisaatioon. Suvi on lisäksi persoonana sellainen, että hän sopii moneen.

    Balentor auttaa johtamisen ja esihenkilötyön kehittämisen lisäksi asiakkaitaan laaja-alaisesti mm. strategian ja liiketoiminnan, itseohjautuvuuden, myynnin ja markkinoinnin sekä tutkimuspalveluiden parissa. Olemme kokonaisvaltainen muutoskumppanisi. Lue lisää palveluistamme ja ole yhteydessä, niin pohditaan askelmerkit kuntoon teidän tarpeidenne pohjalta!


    Group M

    ”Onnistunut markkinointi on yrityksen elinehto. Meidän tehtävä on auttaa asiakasyritystä menestymään. Menestyminen markkinoinnissa on yhdistelmä intohimoa, osaamista ja status quon haastamista. Me ylpeydellä tartumme näihin haasteisiin. Tervetuloa asiakkaaksi, kumppaniksi tai töihin!”

    Lähde: www.groupm.fi/tama-on-groupm

    Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

    Kerro hieman tilanteestanne ja tavoitteistanne, niin räätälöidään teille sopiva kokonaisuus yhdessä.


      Jos tarjouspyynnössänne on liitteitä, voitte lähettää tarjouspyynnön osoitteeseen info@balentor.fi