Työtä hakiessamme kerromme itsestämme soveltuvin osin kaiken. Jos vertaa henkilön omaa arviota koettuun todellisuuteen, saattaa hämmentyä. Kaikki ei ehkä olekaan täysin kuvatun kaltaista tai sitten arviointikriteerit ovat vähintäänkin erilaisia. Yksi työhakemuksen vaikeista arviointikohteista on esimerkiksi kielitaito. Subjektiivinen käsityksemme omasta kielitaidostamme voi hyvin olla hyvinkin poikkeava muiden arviosta. Se on ymmärrettävää ja inhimillistä. Itsearviointi on vaikeaa ja usein peilaamme taitojamme työnantajan odotuksiin – oikeisiin tai kuviteltuihin. Sujuva saksa tässä yhteydessä on kuulijan korvassa.

Sujuvuuden määrittely on vaikeaa. Kielissä se vielä jotenkin onnistuu, mutta määrittelepä sujuva johtaminen, vuorovaikutus, prosessi ja kaikkein vaikeimpana sujuva ajattelu. Agile ja Lean ovat sijansa ansainneet. Eritoten silloin kun uudistetaan tai kehitetään toimintaa ja prosesseja kaikin tavoin tuottavimmiksi ja laadukkaammiksi, miksei sujuvammiksikin, voi sertifioitu ojentaminen olla paikallaan. Aidon ja pysyvän sujuvuuden synnyttämiseksi tarvitaan kuitenkin kunkin yksilön oman tahdon valjastamista tekojen taakse. Irtaannutaan pelon synnyttämästä itsekkyydestä. Sujuvuus on subjektiivista. Se todentuu yksilön tekemissä arjen valinnoissa, olipa ”yhteisesti päätetty” mitä hyvänsä.

Sujuvuus on tulevaisuuden tärkeimpiä kilpailuetuja. Digitalisoitumisen kiihko on hälventymässä ja sujuvuuden merkitys näissä palveluissa ja toimissa kasvaa. Huonot kokemukset toiminnan sujumattomuudesta karkottavat asiakkaat sekä parhaat työntekijät. Sujuvuus ei ole pelkkä prosessi. Sujuvuus on hyveiden summa. Se on kulttuuri. Itseohjautuvuus on sujuvuuden tunnusmerkeistä suurimpia. Aluksi yksilöiden ja pian yhteisöiden. Mikään ei kuitenkaan synny ja suju harjoittelematta. Raikas dialogi, käsitteiden yhteisöllinen jakaminen sekä ymmärrys ja ihmisten haastaminen (ei pelottelu) ovat hyviä lähtökohtia. Vielä kun muistetaan strategisten kokonaisuuksien pilkkominen tolkullisiin annoksiin, niin hyvä tulee.