Ota yhteyttä

    Miten voimme olla avuksi?


    Tiina Riippi - Yritysvalmentaja

    Yhteystiedot

    Tiina Riippi - Yritysvalmentaja

    Johtamistyöläisten kumppani ja tuki.
    Auttaa näkemään ongelmien sijaan ratkaisuja.
    Paremman työelämän puolesta.

    Tiina Riippi
    Yritysvalmentaja
    040 017 8225
    tiina.riippi@balentor.fi

    Tiinan kanssa on helppo olla keskeneräinen. Keskustelumme jälkeen olen aina motivoitunut ja tiedän mihin tarttua seuraavaksi.

    Kuka olen?

    Olen Tiina Riippi, Balentorin kumppanivalmentaja. Autan asiakkaitamme johtamisen, esihenkilötyön ja tiimityöskentelyn kehittämisessä.

    Erityisosaamistani on oivalluttaminen, vastuiden kirkastaminen sekä ohjaaminen ratkaisukeskeisyyteen ja vahvuuksiin keskittymiseen. Lisäksi pidän huolen, että tavoitteita kohti tehdään määrätietoisesti töitä ja tarvittaessa potkin persuksille. Uskon todella, että ihmisläheinen, valmentava ja vahvuuksiin perustuva johtaminen on sekä tämän päivän että tulevaisuuden resepti menestyksekkäälle bisnekselle.

    Hr-tehtävien parissa työskentelystä minulla on jo yli kymmenen vuoden kokemus. Kuitenkin olen ikuinen oppija ja pidän omaa ammattitaitoani yllä aktiivisella uuden opiskelulla. Pohjakoulutukseltani olen maisteri, elintarvike-ekonomian pääaineesta. Syvennyin ja innostuin entistä enemmän nykyiselle polulleni johtamisen opinnoissa opintovapaallani Aalto yliopistolla. Valmennustaitoani olen vahvistanut Ratkaisukeskeisen valmentajan, Certified Systemic Business Coach ja Positive Psychology Practitioner opinnoilla.

    Taustani on kilpaurheilussa ja siellä selkäytimeeni on iskostettu tavoitteellinen työskentely, omien rajojen ylittäminen sekä usko kehittymiseen yksin tai yhdessä.

    Miksi Balentor?

    Monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat omat vaatimukseni työlle. Balentor toimii valmennuksen kentällä hyvin monipuolisena osaajana, ja täällä pääsen mukaan isompiin muutos- ja kehitysprojekteihin. Balentorin arvot ja ihmisläheinen lähestyminen vetosivat saman tien. Tiesin, että täällä pystyn edistämään itselleni tärkeitä asioita ja kantaa korteni kekoon paremman työelämän puolesta.

    Mieleenpainuvimmat toteutukseni?

    Mieleenpainuvimmat ja itselleni tärkeimmät saavutukset ovat kertyneet johtamistyöläisten kanssa työskennellessä. Kun esihenkilölle tai johtajalle annetaan mahdollisuus pysähtyä omien vastuidensa ääreen, tutustua omiin vahvuuksiin ja asettaa itselle merkityksellisiä tavoitteita johtamistyössään, on todella palkitsevaa olla sen matkan tukena. Lisäksi vuosia kestänyt pitkäjänteinen valmennus erään yrityksen koko esihenkilöporukan kanssa on jäänyt liekehtien mieleen. On enemmän kuin innostavaa, kun voi todistaa koko yrityksen johtamistyötä tekevien henkilöiden yhteistä kasvua ja herättää heissä innostusta tiimien johtamiseen.

    Mitä ovat ydinosaamisalueeni?

    •  Johtamistyön kehittäminen
    •  Johtamisvastuun kirkastaminen ja siihen motivointi
    • Vahvuusajattelu ja ratkaisukeskeisyys
    • Tiimityöskentelyn kehittäminen

    Tilaa uutiskirjeemme

    Haluaisitko saada tuoreinta tietoa muutoksen vauhdittamisesta, johtamisesta, myynnin kehittämisestä ja liiketoiminnan uusista trendeistä suoraan sähköpostiisi?

    Liity avainhenkilöiden joukkoon, joille kokoamme ja toimitamme parhaat palat suoraan omaan sähköpostiin.
    Halutessasi voit peruuttaa uutiskirjeen tilauksen milloin vain.